Päivä 40: "Ollaanko me joskus muka tehty jotain muuta kuin ryypätty?"

40 päivän selvyyden aikana olen ollut tekemisissä vain neljän ystäväni kanssa. Heistäkin kahden kanssa olen vaihtanut vain yhden tekstiviestin ja yhden kanssa kaksi sähköpostiviestiä.

Melko eristynyttä elämää.

Ja yhtäkkiä kirkastui miksi. Kaikki ihmiset, joihin vuosien varrella olen tutustunut, ovat olleet kännikavereita. Olen tutustunut heihin humalassa ja viettänyt heidän kanssaan aikaa pääasiassa humalassa.

Joitain heistä olen pitänyt hyvinäkin ystävinäni. Nyt alkaa tuntua siltä, ettei meillä ollut mitään muuta yhteistä kuin kaljoitteluseuran tarve ja viinanhimo.

Yhdelle heistä valitin joitain kuukausia sitten asiasta. Keskustelu oli lyhyt ja meni kuitakuinkin näin:

Minä: "Ärsyttää, ettei nykyään tule tehtyä kavereiden kanssa mitään muuta kuin ryypättyä!"
Kaverini: "Ollaanko me sitten joskus tehty jotain muutakin?"

Ja sillä kysymyksellään hän tiivisti ystäviin liittyvän problematiikkani. Kesti monta kuukautta ennen kuin todella ymmärsin asian. Nyt kun muistin asian, tajuan eräänkin ystäväni luonnehtineen minua kerran "juopottelukaverikseen". Silloin pidin sitä hyvänä, toverillisena ja jopa tavallaan intiiminä luonnehdintana. Taisin olla pahasti väärässä.

**

Minulla on ollut ongelmia ystävieni kanssa koko aikuisikäni. Olen tuntenut, että näen heitä vain jos itse pyydän heitä johonkin. Olen riidellyt useimpien kanssa ja loukannut melkeinpä jokaista.

Nyt minusta tuntuu, että useimmat konfliktit ovat aiheutuneet ristiriidasta tavassamme suhtautua ystävyyteemme. Siinä missä minä olen kuvitellut ystävyytemme kovinkin syvälliseksi, minä olen ollut heille vain ryyppyseuraa. Olen ehkä heidän näkökulmastaan ylittänyt sopimattomasti toveruutemme läheisyyden asteen rajoja kommentoimalla asioita joita minulla ei ole oikeutta kommentoida. Ja toisaalta minua on suututtanut heidän etäisyytensä, jota en kyennyt ymmärtämään.

Ja nyt, kun en enää käy baarissa, enkä bileissä, enkä juo, minua ei enää kannata pyytää mihinkään. Emmehän koskaan ole muutenkaan mitään muuta tehneet. Heillä kaikilla on omat ihmisensä, joiden kanssa tekevät muita asioita: harrastavat, urheilevat, hakevat kulttuurielämyksiä, syövät ja keskustelevat. Heillä kaikilla on ystävänsä.

**

Tämän havainnon tekeminen on samaan aikaan kannustavaa ja järkyttävää. Olen kiitollinen siitä yhdestä ystävästä, jonka kanssa olen ollut tekemisissä - siitä ainoasta johon olen tutustunut selvänä, jo ennen kuin olin koskaan alkoholia maistanut.

Ja toisaalta tämä havainto saattaa pakottaa minut tekemään eriskummallisen tempun: tutustumaan ystäviini uudestaan. Sillä mistäpä tässä iässä enää uusiakaan kavereita taikoo? Mitä vanhemmaksi muuttuu, sitä huonommaksi muuttuvat tilastolliset mahdollisuudet löytää uusia ystäviä.

**

Toisaalta kaikki aiemmat havaintoni voivat aiheutua myös psykoottisesta mielenterveyshäiriöstäni.