Päivä 51: houkutuksen siemen

Tänään jäin kiinni pohtimasta, voisinko oppia juomaan kohtuudella. Olen kokeillut ja tiedän, että vastaus on kieltävä. Tai oikeastaan en pohtinut asiaa niinkään, vaan enemmän haaveilin siitä, että voisin osata juoda normaalisti.

Ongelmana on siis se, että jos lähden juopottelemaan, siitä käynnistyy aina putki, joka kestää yleensä pari vuorokautta samoilla silmillä, suuren osan ajasta siitä juopottelen itsekseni jossain puistossa aamulla tai vastaavaa. Silloin kadotan itseni ja muistot tältä ajalta ovat aina ihan kuin jonkun vieraan ihmisen muistoja. Olen melko varma, että saan jonkinlaisen psykoosin viinasta. Ja kun jatkan juomista, ylläpidän tätä sairasta tilaa. Haaveilin tänään siis siitä, että osaisin ryypätä kuin normaali ihminen: vetää kännit, mennä nukkumaan ja potea seuraavana aamuna krapulaa.

Haaveilu on vaarallista, sillä se voi johtaa siihen, että alan uskoa haaveeseeni. Niin on käynyt ennenkin. Olen kyllä onnistunut silloin tällöin käymään parilla kaljalla ilman, että se on ryöpsähtänyt parin päivän tai vähintään koko yön ryyppäykseksi, mutta ne kerrat ovat harvassa. Silloinkin on ollut sellainen tunne kuin kulkisi heikoilla jäillä. Tiedän siis, että en osaa juoda normaalisti (kirjoitin tähänkin lauseeseen aluksi "että en melko varmasti osaa juoda normaalisti" kuin olisin yrittänyt vakuutella itselleni, että ehkä voin oppia). Siksi en saisi edes kuvitella, millaista se olisi. Siinä käy nimittäin helposti niin, että ennen pitkää kokeilen, josko vain parin tuopin juominen onnistuisi. Ja sitten on koko projekti palasina.

Kiellän siis itseäni edes ajattelemasta sitä mahdollisuutta, että voisin juoda hallitusti. Sen sijaan yritän pohtia, miksi ylipäätään juon liikaa. Siitä lisää tuonnempana.