Päivä 26: Hyvää uskonnotonta joulua!

Sotamies, kortit pois!

Tapio Rautavaaran Korttipakka on hieno kappale ja melko yllättävä veto karaokessa. Tai no, ihan kamalaa uskonnollista soopaahan se on, mutta hieno on Rautavaaran tapa rullata r-kirjainta hurjasti sanoessaan "herrrrrrra sotatuomarrrrri" ja etenkin lopun kohdassa "tämä tarrrrrrina on tosi".

No, tänä jouluna emme muistele Jeesusta, emme Jumalaa, emmekä muutakaan henkimaailman höpöhöpöä. Kuten kaikki valveutuneet ihmiset tietävät, joulu on juhlana ja sanana vanhempaa perua kuin kristinusko, joten on epäreilua, että kristityt ovat omineet sen.

Me uskonnottomat pysähdymme jouluna muutamaksi päiväksi rauhoittumaan, iloitsemaan - ja välttelemään kaikkea uskonnollista sanomaa. Kotiväki on onneksi lakannut pyytämästä, että lähdettäisiin joulukirkkoon. Olin kerran, en mene toiste. Kirkossa tulee falski olo, vähän turhautunutkin. Rukoukset ja muut uskonnollisiin rituaaleihin kuuluvat asiat ovat vieraita ja tylsiäkin, jos niiden edustamia arvoja ja maailmankuvaa ei jaa. Kristitty rauhoittuu kirkossa, uskonnoton muuttuu levottomaksi.

Siksi yritän tänäkin jouluna rakentaa omia perinteitäni. Pysytellä kaukana seimikuvaelmista, syödä pizzaa ja katsoa videoita, jotka eivät mitenkään liity jouluun. Tai no, ehkä oheisen joulutarinan voisi katsoa.

Oikein höpöä joulua kaikille! Palaillaan asiaan välipäivinä.

Päivä 24, osa kaksi: Jeesus, Gandhi ja John F. Kennedy

Kun ihminen muuttaa elämäänsä, hän alkaa tuntea vetoa saarnaajiin ja menneiden aikojen valtionpäämiehiin. Hänen tekee mieli julistaa uutta näkemystään.

Muuttunut ihminen on varma, että hänen uusi tapansa elää on oikea, ja vain hänen uusi tapansa elää. Väärin eläviä täytyy valistaa. Poliittista näkemystään vaihtanut puhuu kovaan ääneen entistä puoluettaan vastaan. Uskoon tullut jakaa rautatieasemilla ja kävelykaduilla lehtisiä, joilla löytää Jeesuksen. Juomisen lopettanut alkoholisti liittyy raittiusliikkeeseen ja alkaa vaatia keskioluen poistamista ruokakaupoista.

Eräs minun projektini kaltaiseen yritykseen ryhtynyt amerikkalaismies pohti blogissaan samaa asiaa. Olen unohtanut blogin nimen ja osoitteen, mutta hän tuli oivaltavasti siihen tulokseen, että nämä ihmiset ovat vain korvanneet yhden asian toisella, ratkaisematta todellista ongelmaansa. Entinen narkomaani puhuu huumeita vastaan, koska hän tarvitsee muita ihmisiä vahvistamaan selväpäistä ideologiaansa. Silloin hän hakee vastauksia itsensä ulkopuolelta. Juuri siitä syystä hän on luultavasti alkujaankin ajautunut käyttämään huumeita.

Olen vasta projektini alussa. Toivon ettei minusta 365 päivän kuluessa tule yksi niistä pölvästeistä, joiden mielestä alkoholin kuluttajat ovat yhteiskunnalle haitallisia idiootteja, terveysmaksujen pitäisi olla suuremmat niille, joilla on epäterveelliset elämäntavat, ja demokratiaa voi viedä sotavoimin.

Päivä 24: Eristäytyminen

Alkoholista luopuminen tarkoittaa tietyssä määrin eristäytymistä. Ainakin, mikäli juopottelu on ollut suuressa roolissa aiemmin, etenkin sosiaalisissa yhteyksissä. On vetäydyttävä tilanteista, joissa voisi sortua kulauttamaan.

Yhtäkkiä huomaa, että yhteydenpito ystäviin vähenee radikaalisti. Mitä heidän kanssaan on tehnyt aiemmin? Lähtenyt juomaan tuopin tai kymmenen. Nähnyt terassilla, baarissa, pubivisassa, ehkä joskus jollain kivalla keikalla (jota on tietenkin edeltänyt etkot).

Kun on huomaamattaan tottunut näkemään ystäviään lähinnä sellaisissa kuvioissa, onkin yhtäkkiä melko yksin, kun vetäytyy niistä. On vaikea keksiä, mihin tekemiseen heitä pyytäisi. Kun vapaa-aika on kulunut niin paljon anniskeluravintoloissa, ei oikein enää tiedä, mitä muutakaan sosiaalista tekemistä voisi olla.

Jos lähtee kaupungille ja kutsuu ystävän mukaan, mitä kummaa hänen kanssaan voi tehdä sen sijaan, että lähtee kaljalle?

Päivä 23, osa kaksi: Voiman tekopyhyyttä

Uusin Voima-lehti ottaa jälleen kerran kantaa, päätoimittaja Kimmo Jylhämön pääkirjoituksessa, viihteeen väkivaltaa vastaan. Voiman katsannon mukaan väkivaltaviihde aiheuttaa aggressiivisuutta. Pääkirjoituksen perusteella voisi päätellä, että väkivallan esittäminen on tuomittavaa, oli "viihdetuote" sitten luonteeltaan millainen hyvänsä.

Voiman sivulla 5, jo ennen pääkirjoitusta, on mainokset elokuvista Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta sekä We Own the Night. Ensimmäinen kertoo lännensankarin tarun ja jälkimmäinen kertoo Venäjän mafian huumebisneksistä. Kummassakin on väkivaltaa.

Sivulla 15 mainostetaan elokuvia Liftari ja Operaatio Rescue Dawn. Ensimmäisessä on järjetöntä väkivaltaa, kidutusta ja ihmisten kappaleiksi repimistä. Jälkimmäinen on maltillisempi, mutta siinäkin on intensiivisiä sota- ja kidutuskuvauksia.

Minusta tuntuu jokseenkin tekopyhältä vouhottaa viihdeväkivallan rappeuttavasta voimasta samalla, kun käärii rahaa mainostamalla väkivaltaviihdettä. Olisiko Voimalla syytä tarkistaa mainospolitiikkaansa? Vai pyhittääkö tarkoitus keinot?

Päivä 23: STT:n propagandaa

Stt uutisoi, että joka kymmenes ravintola on hyötynyt tupakkalaista. Sehän on hieno asia, mutta uutisoinnin kärki haiskahtaa vähän helvetisti terveyspropagandalta. Kaikki tupakkalakia käsittelevät jutut hekumoivat sillä, miten hyvin kaikilla savuttomilla ravintoloilla menee. Missä ovat jutut siitä, kuinka hyvin tupakkapaikoilla menee?

Oheisessa Stt:n jutussakin mainitaan, että parhaiten menee niillä ravintoloilla, jotka ovat saaneet tupakointia koskevan siirtymäajan. Siinä kerrotaan myös, että kolmanneksella ravintoloista myynti on heikentynyt lain vuoksi.

Siis suomeksi: niillä ravintoloilla menee lujaa, joissa saa polttaa ja niillä huonosti, joissa tupakointi on kielletty. Tätä Stt ei vaivautunut panemaan otsikkoon tai jutun kärkeen, vaikka se olisi huomattavasti olennaisempi uutinen kuin se, että 1/10 ravintoloista pärjää paremmin nyt kuin ennen. Tällainen uutisointihan vahingoittaisi kansallista terveysprojektia.

Objektiivista tiedonvälitystä?

Päivä 22: runo

Törmäsinpä Runotorstai-nimiseen blogiin. Ilmeisen suosittu. Sen ideana on näemmä, että blogin lukijat kirjoittavat jonkin runon annettuun teemaan tai aiheeseen. Ja kun tässä jotain tekemistä täytyy kehitellä juopottelun tilalle, niin mikä ettei: rustataan runoja!

Ohessa minun kontribuutioni. Hengentuote syntyi viidessä minuutissa, joten suonette anteeksi, ettei se ole kovin jalostunut.

**

Hikeäsi,
kuinka hengästyt,
tapaasi näykkäistä alahuultasi,
miten sanot tule

hampaitani
pureutumassa
niskaasi

hitaasti

näitä ajattelin
kun pääni osui vihreän Saabin konepeltiin

ja nyt
kun kaikki himmenee
sinä väistyt,
paikkasi ottaa
ilkkuva
järkähtämätön
punainen
mies.

Päivä 22: viinakarkit ja itsensä kadottaminen

Punssisuklaa, rommikonvehdit ja muut "aikuisten karkit" ovat minusta aina olleet yököttäviä. En parhaalla tahdollakaan ymmärrä, mikä niissä viehättää. Jos haluaa kermalikööriä tai rommia, luulisi, että ne voi juoda erikseen ja nauttia suklaan suklaana.

Olen aina rakastanut suklaata. Viime jouluna pääsin ensimmäisen kerran kosketuksiin todellisten suklaanautintojen kanssa, kun sain lahjaksi käsin valmistettuja konvehteja. Ja minkä nautinnon ne soivatkaan! On vaikea kuvailla, kuinka paljon paremmalta ne maistuvat kuin jotkin arkiset Fazer-levyt. On kuin vertaisi Lidlin halvinta nakkia ja 30 euron ravintolaleikettä toisiinsa. Vertaus on tietysti epäreilu: Fazer-levyt täyttävät oman tehtävänsä hyvin. Mutta käsin tehdyt konvehdit ovat lähempänä taidetta. Joululahjana ne ovat siitäkin oivia, että antaja voi valita jokaisen makeisen erikseen saajalle.

Pääsin muuten nautiskelemaan eilen aivan ilmaiseksi äsken mainitsemaani 30 euron sisäfileleikettä. Jotain sen mausta kertonee, että kukaan syöjistä ei puhunut koko ruokailun aikana sanaakaan. Kaikki hymyilivät lopuksi onnellisesti, raukeasti.

Tällainen ruoka on todellakin lähellä taidetta. Kyse ei ole pelkästään ravinnontarpeen tyydyttämisestä. Kun joku valmistaa tällaisen tolkuttoman hyvän aterian, hän tekee kaikkensa, jotta sen syöjä nauttisi kaikilla aisteillaan mahdollisimman paljon ja saisi siitä huikeita elämyksiä. Eikö taidekin onnistuessaan aiheuta kokijassaan samankaltaisia reaktioita kuin loistokas ruoka? Jos tässä maailmassa on jotain jumalaista, ne ovat tällaiset kokemukset.

Oli kyse sitten suklaasta, leikkeistä tai mistä hyvänsä - joku tuntemattomaksi jäävä ihminen on käyttänyt kaiken taitonsa, kaiken oppimansa, jotta toinen tuntematon kadottaa hetkeksi itsensä. Voiko suurempaa pyyteettömyyttä olla?

Päivä 20, osa kaksi: Viinistä ja juustosta

Teknisesti ottaen päämääräni olla alkoholitta vuosi kariutui jo eilen, päivänä numero 19.
Söin Schärdingerin Weinkäse-juustoa eli punaviinillä pestyä valkohomejuustoa. Siinä on pesun jäljiltä aavistus viinin makua. Lasketaanko se alkoholittomuuden rikkomiseksi?

Juusto itsessään ei ollut kovin hyvää, muttei pahaakaan. Se oli hyvin mitäänsanomattoman makuista. Luin eräästä juustokirjasta mainion yleisohjeen juustojen maisteluun: mitä rumempi juusto on ja mitä pahemmalta se haisee, sitä paremmalta se maistuu. Epäilemättä se on totta, mutta Sokoksen juustohyllystä ei löytynyt kovin rumia juustoja. Weinkäse oli pieni, heiveröinen pala juustoa, jonka rumuus, jos ei nyt kirkunut, niin ainakin piipitti surkeasti hyllystä. Halusin sen. Se puhutteli minua. Kotona havaitsin ilokseni, että se haisi törkeän pahalta. Siksi sen laimea maku olikin pettymys.

Suosittelen kaikkia rohkaistumaan kokeilemaan rumia, haisevia juustoja. Kevytjuustojen ostajien kanssa en sen sijaan suostu edes keskustelemaan kulinarismista. He eivät ole ymmärtäneet, että rasva on juuston maku. Jos rasvan poistaa, jäljelle ei jää oikeaa juustoa.

Joku voisi tässä vaiheessa huomauttaa, että kevytjuusto on terveellisempää kuin rasvainen juusto. Siihen voisi huomauttaa takaisin, että eikö kunnollisen makuista juustoa voi syödä vähemmän sen sijaan, että ostaisi kökkölight-juustoja?

Toisekseen kevyttuotteiden terveellisyys on täysin näennäistä. Ne ovat täynnä tyhjiä kaloreita, joista keho ei hyödy mitään, toisin kuin rasvaisten juustojen kaloreista. Eivätkä ne edes maistu miltään. Alkaa käydä rasittavaksi, kun joissain kaupoissa jopa perus-edamia joutuu penkomaan esiin jostain kevyttuotteiden seasta. Pannaan sellainen paska, sanon minä.

Päivä 20: Pimeä, rakkaani

Lehtigallup kysyi, miten vuoden pimein aika näkyy mielialassa. Vastaukset olivat odotetun kaltaisia, yllätyksettömiä: masentaa, väsyttää, v*tuttaa, tuntuu ettei tästä selviä.

En ole koskaan osannut samastua ihmisiin, jotka suhtautuvat pimeään tällä tavoin. Minulle pimeys on voimavara. Auringonvalon vähäisyys toki väsyttää, mutta kun huolehtii riittävästä c-vitamiinin saannista, se ei oikeastaan ole ongelma. Kerran eräs terveydenhoitoalan työntekijä suositteli minulle valohoitoa kaamosmasennukseen. Hän ei ymmärtänyt, mitä tarkoitin, kun sanoin, ettei pimeä masenna minua.

Pimeä suojaa. Siihen voi piiloutua. Sysimustaan talviyöhön eivät arjen vaatimukset yllä. Sankimmasta pimeydestä vihamiehet eivät tavoita, epäonnistumisensa ja virheensä voi unohtaa. Pimeinä kuukausina voi melkein kulkea pää pystyssä ja riemuita siitä, että on turvassa. Kukaan ei karsasta, jos ei hymyile.

Kevään ja kesän kirkkaassa valossa kaikki on toisin. Epävarmuus ei jää näkemättä, kömpelöt liikkeet korostuvat. Aistit ovat valppaina, ihminen huomataan.

Pimeässä on kuin peiton alla tai kohdussa, paikassa johon aina kaipaa.

Päivä 18: kohti joulua

Jouluna suomalainen juopottelee. Kun olin pieni, meillä tissuteltiin aatonaattona, humalluttiin hartiavoimin aattona ja jatkettiin tasaisessa pöhnässä loput pyhät. Eräänä jouluna kauan sitten perheenpää repi humalassa kalkkunasta koivet ja ajoi takaa poikaansa, joka yritti piilottaa kalkkunan jämiä sohvan taakse. Jos tapaus olisi sattunut Ben Stillerin komediassa, tilanne olisi ollut nolo, mutta koominen. Jos Lars von Trierin draamassa, joku olisi piesty sairaalakuntoon. Oikeassa elämässä hajosivat vain keittiön kaapit ja joulurauha.

Alkossa on joulun kunniaksi ruuhkaa. Jotkut naamioivat juopottelunsa punaviiniglögin hillityksi maisteluksi, toiset juovat rehdisti Suomi-viinaa. Joulun pitkät pyhät ovat oiva tekosyy pitkälle kännille. Klaustrofobinen juopottelija naukkailee, koska ei kestä toimettomuutta. Nuorempi sinnittelee jouluaaton vanhempiensa kanssa, mutta räjähtää tapaninpäivänä armottomiin ryypinkeihin.

Juopottelematon unohtaa perinteet. Hän kiihdyttää askeliaan Alkon kohdalla ja ostaa ruokakaupan juomahyllystä Pommacia. Aattona hän syö itse leipomaansa pizzaa kotona, katsoo Buffy Vampyyrintappajaa ja hymyilee. Kun joulu on ohi, hän tuntee itsensä levänneeksi ja rentoutuneeksi.

Päivä 17

Minut kutsuttiin juhliin. Riehakkaat iltamat ovat vaarallisia. Paikalle menee voimakkain tunnoin ja vakain aikein, haluaa osoittaa itselleen, että alkoholitta on hauskaa. Porstuassa on vielä varma olo. Käyttäytyy kuin nousuhumalainen, vaikkei ole alkoholin tippaa edes haistanut.

"Kyllä minä, minä kyllä."

Jo olohuoneessa iskee epävarmuus. Joukkoon ei osaa sulautua. Epäröivä etsii tutuimmat kasvot ja hilautuu niiden viereen. Siinä on turvallinen olo hetken, mutta tunne haihtuu nopeasti. Kun muut juhlijat humaltuvat, keskustelu on eri tasolla. Juhlijat saavat viinasta energiaa ja jaksavat höpistä ja valvoa. Viinatonta väsyttää aikaisin. Kahvi ja energiajuoma voivat auttaa fyysisesti, mutta henkiseen hurmeeseen niillä ei pääse.

Nousuhumalaisten keskustelu on rönsyilevää, pääasiat unohtuvat. Kun kiinnostuu jostain keskustelusta, nousuhumalaiset ovat jo vaihtaneet aihetta.

Laskuhumalaiset puhuvat päälausein. He jättävät tulkinnan varaa. Oikein laskuhumalaiset jättävät sitä niin paljon, että keskustelun tulkkaamiseen toivoisi apua Sherlock Holmesilta tai komisario Palmulta.

Selvällä ja humalaisella ei ole puhuttavaa. He eivät tunnista toistensa mielenlaatua. Kaikista pahin yhdistelmä on, jos samaan pöytään päätyvät selvä, humalainen ja krapulainen. Heillä on tunne, ettei kukaan ymmärrä heitä.

Jossain vaiheessa juomatonta alkaa kyllästyttää. Silloin hän voi joko lähteä kotiin tai tarttua pulloon. Jos hän ymmärtää tämän valinnan väistämättömyyden, hänen ei tarvitse lähteä juhliin lainkaan.

Lupauksia alkavalle viikolle

On keskityttävä uudenlaisiin asioihin ja keksittävä uusia addiktioita vanhojen tilalle.

Olen yrittänyt aiemminkin korvata epäterveellisiä tapoja liikunnalla. Tulos on ollut vaihteleva.

Täten lupaan:

-että menen huomenna lenkille ja hölkkään vähintään kaksi kilometriä.
-että teen huomenna 300 vatsalihasliikettä.
-että syön huomenna kevyesti ja terveellisesti.
-että keskitän kaiken kielteisen energiani erääseen vihaamaani blogiin, jonka kaatamiseen olen päättänyt omistaa koko loppuelämäni.

Hyvää alkavaa viikkoa, mahdolliset lukijat. Paitsi jos joku teistä on sen vihaamani blogin tilaaja, teille sanon: haistakaa paska.

Ensimmäiset päivät

Join edellisen kerran alkoholia kaksi viikkoa sitten. Täytyy myöntää, että olen ottanut vähän varaslähtöä tähän projektiin olemalla kesästä lähtien viikkokausia juomatta aina välillä. Se oli aluksi hankalampaa, mutta nyttemmin siihen on tottunut.

Kaksi viikkoa on siis mennyt heittämällä. Sairastettu flunssa tietysti edesauttoi asiaa, mutta silti. Olen vetäytynyt omiin oloihini ja keskittynyt olemaan kotona.

Ennen koti oli minulle tylsä paikka, josta kaipasi aina johonkin pois. Nyt olen rakentanut suhdettani kodin käsitteeseen uudestaan. Koti on se paikka, jossa ensisijaisesti haluan olla.

En ole ajatellut alkoholia kovin paljon tänä aikana. Eräs kaverini raportoi joka viikonloppu aina vain masentavammaksi käyvistä baari-illoistaan. Ajatus kaoottisista, itsesääliin ja masennukseen päättyvistä ryyppyreissuista etoo. Nämä viestit vain vahvistavat tätä ajatusta.

Kun kuljen iltaisen työvuoron jälkeen kotiin viikonloppuyönä, minua hermostuttaa. Humalaiset ihmiset, heidän liian kovaääniset puheensa, arvaamattomat liikkeensä ja kyvyttömyytensä hallita kasvojensa lihaksia oksettavat minua. En kuulu tuohon maailmaan.

En halua kuulua tuohon maailmaan. Maaliini on 351 päivää, eikä tuon humalaisen maailman kädenojennus ole vielä alkanut vietellä.

Päätöksen synty

Kuinka tähän tultiin?

Olin mies, joka pystyi juomaan enemmän kuin kukaan tuntemansa ihminen.
Olin mies, joka vietti enemmän aikaa baarissa kuin kotona.
Olin mies, joka piti ryyppäämistä harrastuksenaan.
Olin mies, jolle viikonloput eivät riittäneet.

Ja nyt korkki on kiinni.

Syitä on monia, kuten se, että olen humalassa kusipää. Ja se, että edellisen juopottelukerran jälkeen tuli sellainen olo, että riitti. Tuntuu, että olen kokenut enemmän kännejä kuin monet kokevat koko elämänsä aikana, enkä ole vielä edes 30. Ja ennen kaikkea tuntuu, että humalassa ei ole ollut hauskaa enää vuosiin. Joten miksi ei?

Ensisijainen tavoitteeni on olla 365 päivää ilman alkoholia. Toissijainen tavoitteeni on jatkaa tämän jälkeen alkoholitonta elämää pysyvästi. Kuinka helppoa tai vaikeaa se sitten on täällä Suomessa?

Olen harkinnut, että lukisin Juhani Seppäsen kirjan Selvästi juovuksissa. Seppänen toteutti tämän samaisen projektin jo vuosia sitten. Mutta en halua vaikutteita, enkä kirja-auktoriteetteja. Haluan selviytyä tästä yksin.