Päivä 57, osa kaksi: Samastumisen vaikeutta

Eräs liikaa juova tuttavani yritti joitain aikoja sitten tyrkyttää minulle olutta. Istuimme muutaman ihmisen porukalla pubissa: minä join kivennäisvettä ja muut kaljaa. Olimme voittaneet pubitietovisan, josta sai palkinnoksi tuopillisen naamaa kohden. Toisessa tilanteessa olisin pyytänyt oman voittopokaalini alkoholittomana versiona, mutta minun ei tehnyt mieli juoda enää mitään, joten annoin sen tulla kaljana - ajattelin, että onpa sitten kavereilla enemmän hörpittävää.

Tämä liikaa juova tuttavani alkoi sitten huuli ymmyrkäisenä ihmetellä, enkö nyt edes yhtä juo. Sanoin, ettei tee mieli, mutta näin hänen kasvoistaan, ettei hän ymmärtänyt sanomaani. Hän alkoi tivata, pelkäänkö ratkeavani ryyppäämään, jos juon yhden. Osittain pelkäsinkin, mutta suurempi syy oli, ettei minun tehnyt mieli sitä ensimmäistä nousuhumalan tunnetta, joka jo yhdestä tuopista tulee. Aiemmin se oli minusta humalan nautinnollisin vaihe - rentouttava ja hymyilyttävä.

Mutta nyt näin ensimmäisen oluen vaikutuksen eri tavalla: rentoutumisen sijasta näin kömpelyyden ja aistien terävyyden vääjäämättömän katoamisen. Hilpeän hiprakan sijasta näin huumeen pakottaman synteettisen hauskuuden, eräänlaisen pakonomaisen tekovirneen. Yritin selittää, että minun ei tee mieli sitä tunnetta, joka alkoholista tulee. Hän oli hetken hiljaa ja otti muutaman hörpyn juomastaan. Tovin kuluttua hän palasi asiaan ja yritti ehdottaa kompromissia: että ottaisin edes puolet oluesta. Pointtini ei selvästikään mennyt perille.

Alkoholin kanssa on oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa - joko humallut tai et juo mitään. Oli kyse sitten 40-kiloisesta teinitytöstä tai 200-kiloisesta rahtarimiehestä, alkoholi vaikuttaa vaikka kuinka pieninä annoksina. Ei tarvita kuin se ensimmäinen kulaus antamaan tutun tunteen. Jos ei sitä tee mieli, ei ole mitään merkitystä sillä, juoko puolikkaan tuopin vai kokonaisen.

Tietenkin hän oli jo hieman humalassa ja hänen ymmärryksensä siksi sumentunut. Mutta asian ydin on, että hän ei kyennyt asettumaan asemaani. Syy siihen on tietenkin, ettei hän minun käsittääkseni ollut koskaan kokeillut pitkää selvää kautta. Alkoholi oli niin luonnollinen osa hänen elämänsä vapaahetkiä, ettei hän yksinkertaisesti tiennyt, mistä puhuin. Jos jostain asiasta saa itse nautintoa, voi olla vaikea ymmärtää, että joku voi saada nautintoa sen samaisen asian välttämisestä. Joku pukeutuu kokovalkoiseen, joku toinen pelkkään mustaan.

Tiedän tämän, koska vielä vuosi sitten olin itse se kaljan tyrkyttäjä. Jos joku joi teetä, yritin houkutella ottamaan oluen. Jos joku joi yhden tuopin, halusin hänen ottavan toisen - saatoin ostaa vaikka kannullisen alkoholijuomaa, jotta saisin jonkun muun juomaan lisää. Jos joku oli lähdössä ennen pilkkua, pyysin jatkamaan vielä tunnin tai pari. Ravintolan sulkeuduttua halusin ihmisten lähtevän jatkoille. Pahimmillaan halusin lähteä jonkun kanssa jatkoilta aamukaljalle.

Ihmettelin, mikseivät ihmiset kovin usein halunneet lähteä näihin hullun hankkeisiini. En ihmettele enää. Jos näkisin vuoden takaisen itseni ravintolapöydässä tuoppi edessään, menisin toiseen baariin.