Päivä 50: tipaton tammikuu

Kuin huomaamatta olen näemmä viettämässä tipatonta tammikuuta. En olekaan sellaista kokeillut aiemmin. Minusta tipaton tammikuu on aina vaikuttanut idioottimaiselta projektilta. Arno Kotro kirjoittaa päivän Metro-lehdessä ihan osuvasti, että tipaton tammikuu on siitä kätevä, että sillä voi oikeuttaa sekä loppuvuoden pikkujouluördäykset että kevään kovan juopottelun.

Tipaton tammikuu on tekopyhä. Yritetäänkö sillä todistella, että alkoholin käyttö pysyy hallinnassa? Rangaistaan itseä kuukausi, jotta olisi helpompi ryypätä loput 11 kuukautta? Kuten jo aiemmin kirjoitin, kuukauden voi olla juomatta kuka tahansa. Siinä ajassa ei vielä ehdi tajuta mitään siitä, millaista raitis elämä todella on. Kuten Kotrokin kirjoittaa, tipaton tammikuu on eräänlaista epäelämää, jolloin kärsimättömänä odotetaan, että saisi taas ryypätä ja päivitellään, miten kurjaa ja ilotonta raittiin elämä onkaan.

Totta tietysti on, että kuukaudenkin tauko viinasta puhdistaa elimistöä mojovasti. Mutta jos ei sen aikana ymmärrä tarkastella juomatottumuksiaan kriittisesti, sillä ei loppujen lopuksi ole suurta merkitystä. Tipatonta tammikuuta tarvitsevat vain alkoholin suurkuluttajat. Heille voi olla tärkeää, että omatunto ei soimaa juomisesta, mutta todelliseen muutokseen he eivät pääse tipattomillaan, koska eivät osaa edes etsiä ilojaan mistään muualta sen lohduttoman ja synkän kuukautensa aikana.

Toisaalta: Kotro kirjoittaa, että jatkuva juominen on merkki vääristyneestä elämänasenteesta. En menisi näin pitkälle, koska kysymys on näkökulmasta. Onko rapajuoppous sen vääristyneempi tapa elää kuin raittius? Yhteiskunnan näkökulmasta ehkä onkin, mutta muitakin näkökulmia voi valita. Juopot sairastuvat ja kuolevat, mutta nämäkin asiat ovat luonnollisia. Ihminen ei oikeastaan voi tehdä mitään, mikä ei ole luonnollista, sillä kaikki on luonnollista. On hedelmätöntä alkaa vetää rajoja erilaisten elämäntapojen välille - kenelläkään ei pitäisi voida olla pokkaa sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin.

Yhteiskunnan näkökulmasta vaikkapa homous pitäisi saman periaatteen mukaisesti tuomita vääristyneeksi elämänasenteeksi: se ei palvele lajin säilymistä ja siten romuttaa yhteiskuntaa. Samoin kaikenlainen individualismi pitäisi tuomita: vain yhteisössä ja yhtenäiskulttuurissa on voimaa. Puhumattakaan siitä, että itsemurhan yritys pitäisi säätää rangaistavaksi ja abortti pitäisi kieltää. No, näitä hulluja hihhuleitahan valitettavasti on.

Jos ihminen haluaa ryypätä, ryypätköön. Ehkä hän tuhoaa sillä elämänsä, mutta se on hänen - ja vain hänen - suurin oikeutensa. Kunhan ei vedä muita mukanaan tuhoonsa. Rehellinen juoppo on minusta paljon arvostettavampi yksilö kuin tekopyhä itselleen valehtelija, joka yrittää verhota alkoholiongelmansa säälittävään yritykseen osoittaa, että pystyy olemaan kuukauden juomatta.

Joten terveisiä vain kaikille teille tipattoman tammikuun viettäjille: tiedätte itsekin olevanne alkoholisteja, mutta ette ole sitä vielä myöntäneet. Yrittäkääpä tammikuun jälkeen humalatonta helmikuuta. Siitä voitte jopa oppia jotain.