lauantai 15. joulukuuta 2007

Päivä 20, osa kaksi: Viinistä ja juustosta

Teknisesti ottaen päämääräni olla alkoholitta vuosi kariutui jo eilen, päivänä numero 19.
Söin Schärdingerin Weinkäse-juustoa eli punaviinillä pestyä valkohomejuustoa. Siinä on pesun jäljiltä aavistus viinin makua. Lasketaanko se alkoholittomuuden rikkomiseksi?

Juusto itsessään ei ollut kovin hyvää, muttei pahaakaan. Se oli hyvin mitäänsanomattoman makuista. Luin eräästä juustokirjasta mainion yleisohjeen juustojen maisteluun: mitä rumempi juusto on ja mitä pahemmalta se haisee, sitä paremmalta se maistuu. Epäilemättä se on totta, mutta Sokoksen juustohyllystä ei löytynyt kovin rumia juustoja. Weinkäse oli pieni, heiveröinen pala juustoa, jonka rumuus, jos ei nyt kirkunut, niin ainakin piipitti surkeasti hyllystä. Halusin sen. Se puhutteli minua. Kotona havaitsin ilokseni, että se haisi törkeän pahalta. Siksi sen laimea maku olikin pettymys.

Suosittelen kaikkia rohkaistumaan kokeilemaan rumia, haisevia juustoja. Kevytjuustojen ostajien kanssa en sen sijaan suostu edes keskustelemaan kulinarismista. He eivät ole ymmärtäneet, että rasva on juuston maku. Jos rasvan poistaa, jäljelle ei jää oikeaa juustoa.

Joku voisi tässä vaiheessa huomauttaa, että kevytjuusto on terveellisempää kuin rasvainen juusto. Siihen voisi huomauttaa takaisin, että eikö kunnollisen makuista juustoa voi syödä vähemmän sen sijaan, että ostaisi kökkölight-juustoja?

Toisekseen kevyttuotteiden terveellisyys on täysin näennäistä. Ne ovat täynnä tyhjiä kaloreita, joista keho ei hyödy mitään, toisin kuin rasvaisten juustojen kaloreista. Eivätkä ne edes maistu miltään. Alkaa käydä rasittavaksi, kun joissain kaupoissa jopa perus-edamia joutuu penkomaan esiin jostain kevyttuotteiden seasta. Pannaan sellainen paska, sanon minä.

1 kommentti:

Anne-Elisa kirjoitti...

Eiköhän sinulle voi antaa synninpäästön tuosta juuston syömisestä. Ei viinin tuoksu kuitenkaan vielä ole sama kuin viini. Eri asia olisi, jos olisit erehtynyt liköörikonfehtiin, sitä pitäisi jo miettiä... :)

Vaikka en juurikaan välitä voimakkaan makuisista juustoista, olen kanssasi samaa mieltä kevyttuotteista. Kyvytjuustot eivät maistu miltään ja muutenkin ne tuntuvat kuin kumia söisi, mitä järkeä siinä muka on? Ja muutenkin syön mieluummin rehellistä rasvaa ja sokeria, kuin kaikenmaailman korvikeaineita. Rasvasta ja sokerista ainakin tietää mitä syö ja mitä niiden ylensyönnilla saa aikaan. :)